Runoja

Huutoni kajahti 

kiersi vuorten taa 

Itki minulle avautuvan taivaankannen

pyydän sinua vaikenemaan

Oi, kuiskausten meri

. 
.


Katon raja ottaa vastaan
huokauksiani 

mielihyvä, 

kuin varpailla tunnustelisi
seitsemännettä taivasta 



. 
. 

Niin utuinen olet
siinä vieressä, 

annan huulilleni luvan
koskettaa pyhää maata

Sinä kaunein unelias 

Kolmas päivä ilman lääkkeitä

Käytin yli vuoden masennuslääkettä Venlafaxin. Muutama kuukausi sitten vähensin annostusta. Ja nyt lopetin sen käytön. Ensimmäisen päivä meni ilman minkäänlaisia oireita. Ajattelin mielessäni "Mitä jos pääsenkin tästä helpolla?" Sitten koitti toinen päivä. Alkoi tuntua sähköiskun kaltaisia kipristyksiä ja poksahduksia päässä, silmissä maailma muuttui sumeaksi, alkoi pahoinvointi, ripuli, huimaus.

Tänään ei ole siitä paremmaksi mennyt. Ripuli jatkuu, silmissä tuntuu kuin olisi jatkuvasti humalassa, ahdistus on kohonnut, vatsaan sattuu, paha olo, tuntuu etten pysty olemaan muussa kuin makuuasennossa. Älkää toki ihmiset huolestuko. Olen täysin tietoinen, että nämä kaikki asiat liittyvät vieroittumiseen.

Miksi tein tämän? Lopetin sen käytön, kun alkoi tuntua siltä, että saan parhaimman avun terapiasta.  Ja lopulta minun kuitenkin täytyy lopettaa niiden käyttö jossain kohtaa. Vaihtoehtoina oli joko asteittain vähentäminen tai kerrasta poikki. Ajattelin että nyt kun on aikaa olla kotona, eikä ole velvollisuutta mihinkään niin kipuilen tämän kaiken turvassa kotona. Oireitani on helpottanut uni, parasetamoli ja liikunta. Kyllä tästä selvitään. 

Joskus terapeuttini sanoi, että saan parhaan avun kun olen täysin oma itseni tunteineni ja pelkoineni. Hän ei tätä päätöstä minulle vinkannut vaan tein sen ihan itse. Minulla on sellanen fiilis, että saan terapiasta parhaimman avun kun tunteeni eivät ole lukittuna eikä pelkoni kiven alla. Voin näyttää itsestäni sen hauraimman osan ja näin hän pystyy minua parhaiten auttamaan. 

Toki jos oireisiini alkaa tulla "itsetuhoisuus" mikä luetellaan lopettamisoireiden kirjossa, sitten huomaan, että ei ollut oikea hetki lopettaa lääkettä. Palaan lääkkeen pariin samantien jos sellaista ilmenee. 

Hyvät asiat lopettamisessa: Seksihalut palanneet, en hikoile enää ämpärikaupalla, itken kuukausien itkut pihalle ja se tuntuu hyvältä, unenlaatu on parantunut. Tunnen myös kehossani, että se haluaa päästä vapaaksi kyseisestä lääkeaineesta, eikä se ole enää niin jumissa. Tuntuu kuin päivä päivältä saisin remmejä auki pakkopaidasta. Vaikka hyvää ne minulle tekivät, mutta eivät ne minun mielenterveyttäni paranna. Terapia sen tekee. 

Pidä minusta kiinni

jotten kadottaisi tätä hetkeä

henkäystä 

joka varjelee meitä ikuisuudelta

30.3.2020

Kun tulet ajatelleeksi tunteitasi...

...pahimmassa tapauksessa osa ihmisistä katoavat ympäriltä. Näin totesi terapeuttini minulle viime keskiviikkona. Kerroin hänelle pitkään vaivanneesta ihmissuhteesta joka vei voimia. Seuraavan päivänä kerroin tuntemuksistani tälle ihmiselle. Riitahan siitä sitten puhkesi. Avasin sanallisen arkkuni kun mittani täyttyi lopullisesti. En aio kertoa sen enempää, mutta molemmat sanoivat toisilleen hyvin pahasti ja välimme katkesivat. 

Suren sitä, miten tämä asia hoitui. Mutta en ole pahoillani siitä, että ajattelin omia tunteitani, hyvinvointiani, olin rehellinen ja tein niinkuin itselleni on hyväksi. Vaikka rakastin tätä ihmistä syvästi ja rakastan edelleen en voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Pitkällä tähtäimellä emme tekisi toisillemme hyvää. Toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Olen tämän tapahtuneen ansiosta tutkaillut itseäni ja tuntemuksiani. Olen itkenyt paljon, surrut, ollut vihainen, käynyt läpi erinäisiä vaiheita. Olen purkanut tätä asiaa myös erään valmentajan minityökirjan avulla.

Hyvä lääke tähän kaikkeen on ollut luonnossa kävely. Elämän hengittäminen keuhkoihin. Musiikki on myös minulle ollut hyvin tärkeä tapa rentoutua, purkaa tunteita ja käsitellä asioita. Minulle rakkaat ihmiset ovat olleet suurin tuki ja turva, rakkaan mieheni lisäksi joka osaa nähdä minusta jo kaukaa asiat joita en itse huomaa. Kiitos teille. Olette korvaamattomia.

Olen tammikuusta asti ollut suurella elämänmatkalla kun aloitin terapian. Olen möyrinyt syvällä mudassa, avannut kipeitä haavoja, kohdannut asioita joita en olisi halunnut. Sitä mukaa minussa on hiljalleen alkanut herätä vahvuutta, viisautta. Vielä on paljon korjattavaa, mutta olen menossa oikeaan suuntaan. Eräs pitkäaikainen ystäväni sanoi minulle pari päivää sitten, että selvästi olen menossa oikeaan suuntaan kun uskallan ottaa vastaan kivun. Se että uskallan olla rehellinen itselleni ja muille. Se ei aina ole ollut minulle helppoa. Virheistä oppineena jatkan matkaani eteenpäin. Itseä ajatellen, kuunnellen, rakastaen.

(On uskottu, että jos löydät mustavalkoisen sulan elämässäsi tulee tapahtumaan muutoksia. Löysin samanlaisen päivää ennen tapahtumia. Tämän yksilön löysin eilen. )

Kun mikään ei tunnu miltään

Olen suurimman osan kesästä viettänyt sängyssä peiton alla, pimeässä makuuhuoneessa, nukkuen. En ole yksinkertaisesti jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Mikään ei tunnu mukavalta, mistään en saa sielullista nautintoa. Tuntuu ettei missään olisi edes mitään järkeä. Kaikki tuntuu niin turhalta. "Miksi ryhtyisin kun kuitenkin se menee pieleen." "Mitä hauskaa siinä muka olisi?" "En vain pysty, en jaksa" Mieleni puhuu näin joka päivä. Olen turta ja helvetin väsynyt. Onko se enää elämää? Onko tämä hengitykseni arvoista?

Runoja jaettavaksi

maailma on suuri koroke
En tiedä minne kenkäni vie
mutta tanssin silti

...

Olet virtaava viini
auringonlaskun aikaan

hedelmät kävivät huulillani

Humalluttaen

...

aamunkoi heijastuu kastehelmestä vehreällä nurmella

ja sinä et usko meitä suurempaan?

...

Tammi

piirtyneenä sumuiseen kankaaseen

se on näky ikkunan lasissa,

samalla heijastaen alastomat vartalomme

niin lämpimät aamuiset kätesi

ja väreilevät ihokarvat

...

Tajuttomuudessa
olen hereillä

olemassaolossani,
vaikeroiden alastomuuttani

itkuvirteni kajahtaa mykkänä 

pienuuteni
on yhdellä
iskulla tapettavaa

eikä ruusunnuput koskaan auenneet